Kuvagalleria
Noormarkussa, Ahlströmin Ruukin ihanissa maisemissa EKL järjesti kampanjakoulutuksen. Väkeä oli tullut aina Helsingistä asti. Kokemäeltä osallistuivat Marjatta Sutinen ja Seija Laine. Kouluttajina toimivat Marja Raitoharju ja Pirjo Alijärvi.
Päivien aikana saimme hyviä eväitä, erilaisten kampanjoiden järjestämiseen. Uusien jäsenien hankintaan, tapahtumien järjestämiseen ym ym. Keskustelut olivat idearikkaita. Hymyä toi huuliin, kun piti valita kampanjaidea "nurinpäin". Eli mitä et missään nimessä sanoisi, jos järjestäisit jonkin tilaisuuden. Jatkoa seuraa..
Pamauksen päiväiltamat Pamauksen lavalla 7.8.2025. Kuvat: Seija Laine. Kiitos muista yhdistyksistä tanssimaan tulleita.
Kokemäen eläkkeensaajat kutsuivat yhdistyksiä lähialueelta 7.8. Pamauksen lavalle Päiväiltamiin.
Ennen tansseja, kukitettiin pitkäaikainen puheenjohtaja Taimi Valtanen. Samalla myös laulettiin hänelle syntymäpäivälaulu.
Kivasti saimme vieraita muista yhdistyksistä. Tanssit meille soitti Vesa Formunen ja Veijo Haavisto.
Iltamat sujuivat leppoisan lämpimässä säässä. Arpajaisissa palkintoja oli paljon. Kiitos palkintojen tuojille!
Tästä on hyvä jatkaa tulevaa aktiivisempaa jaksoa syksyn saapuessa. Ensi vuoteen!
Piirin järjestöpäivät Eurajoella 20. - 21.1.2025
Kuvat Jukka Kim















